Toukokuu, oi suloinen toukokuu, olet koittanut! Iloinen kuohuviinihiprakka rakkaiden ystävien seurassa kuuluu jokaiseen vappuuni. Humallun erittäin harvoin mutta helposti ja yleensä hiprakoidun juuri vappuna, sillä kuohuviinistä saan niin iloisen, onnellisen ymmyrkäisen olon yhdistettynä kevätvaloon ja keväästä hurmioituneisiin ihmisiin.
Vappu on nykyisin myös yhtä kuin Vallilan Vapputanssit. Vappu ei varmasti tuntuisi enää miltään ilman niitä. Puutalojen sopukkaan kokoontuu joka vuosi suuri luovaa, humanistista henkeä huokuva ihmisjoukko. Tapahtuma on siitä ihana, että myös taaperot voivat pyöriä turvallisesti jaloissa.
Vappu on minulle monesti täynnä iloisia kohtaamisia. Niin tälläkin kertaa. Tansseissa sain halata ja rutistaa montaa ystävää, joiden kohtaamisesta olin vain haaveillut. Meitä oli lopulta ihana porukka kohottamassa maljoja vapulle.
Vadelmana vapun päällä seurasi Kaivopuiston picnic. Pitkästä aikaa aurinko hellitteli meitä ja puistossa pystyi istumaan viitisen tuntia hytisemättä. Picnic-liinalla levähti tänä vuonna yllättävän kansainvälinen piiri ystäviä ja ystävien ystäviä. Pääasiassa meitä oli espanjaa ja ranskaa puhuvia, joten puhuin tänä vappuna varmasti enemmän englantia kuin suomea. Uusi espanjalainen ystäväni oli aivan ihmeissään karnevaalistamme ja Helsingin yhtäkkisestä muodonmuutoksesta. Se muistutti häntä kotiseutunsa Galician juhlista. "Mutta vain kerran vuodessa?", hän hämmästeli.
