On ollut kaikenlaista

..mutta kaiken työsynkkyyden ja marrassynkkyyden keskellä kuitenkin eniten kylttyyriä, kulttuuria, mikä on voimistanut taas hetkeksi omaa sisintä, sitä syvintä olemusta.

Lauantaina kävimme taidegalleriassa katsomassa berliiniläismaalareiden taiteiluja, sunnuntaina viipyilin Nanna Suden näyttelyn yleisöopastuksella ja illaksi ehdin vielä Lahden Sibeliustalon Tango Pasión -showhun.

Eikä siinä kaikki, ehei. Eilen nautin sellokonsertista Musiikkitalon parven huimissa korkeuksissa ja liitelin taas mielessä kauas pois arjesta...

Arjen tähtihetkiä. Kulttuuri puhdistaa, avartaa ja uudistaa.

Musiikkitalossa syttyi iso kirkas lamppu pääni päälle ja pohdiskelin, miten paljon minulle vielä tuntemattomia julkisia tiloja Helsingissä onkaan, mitkä voivat toimia pienen aikamatkan tavoin ja viedä toiseen todellisuuteen. Mihinköhän seuraavaksi varaisi aikamatkan...?

Olen pieni elämyskeräilijä.

Täyteläisiä makuja

Viikko meni ihan hujauksessa, hui! Jännittävin päivä töissä oli keskiviikko, kun esittelin kollegoille pienen projektini tulokset.

Oloni on aina lievästi epämukava, kun joudun asettamaan ajatukseni toisten arvostelun kohteeksi.  Etenkin kuulijat, jotka tarttuvat jokaiseen pilkkuun ja pisteeseen, näkemättä kokonaisuutta saavat minut hyvin hermostuneeksi..

Se, että tartutaan johonkin sanomiseeni, eikä nähdä ajatusta, kokonaisuutta, hyvää tarkoitusta sanojen takana on minusta niin väärin ja turhauttavaa..Olen sellainen idealisti generalisti. Miten voisin oppia tulemaan toimeen toisen ääripään kanssa? Joka tapauksessa henkäisin helpotuksesta, kun esitykseni oli ohi.

Perjantaiseksi melkein rutiiniksi on muodostunut puolen tunnin pikalenkki kotisaaren katuja pitkin. Lenkki laskee kummasti kierroksia ja auttaa laskeutumaan pois oravanpyörästä. Viime aikoina on vaan tuntunut, että laskeutumiseen menee aina vain pidempi ja pidempi aika.. Näin sunnuntaina kuitenkin jo mietin, miten sitä edes jaksaa hermostua aina samoista asioista - sen energian voisi käyttää niin paljon paremminkin.

Viikonloppu on soljunut paljolti herkutellen, mutta eilen nuuskimme myös Kaivarin Kanuunan kirpparia ja Fasaanin vanhojen tavaroiden tarjontaa. Tuli hyvä mieli, kun kaupungilta lähti vain 19€ köyhempänä. Kävin Kanuunassa nyt ensi kertaa ja tuntuu, että voisin jopa ottaa tavaksi etsiä sieltä uusia vaatteita.

Hämärää myöhäissyksyn viikonloppua maustoivat tällä kertaa hirvipullat juuresmuusilla ja karpalo-portviinimokkapalat. Maut olivat ihanan täyteläisiä ja lihan maukkautta lisäsi mielikuva vapaana kasvaneesta metsissä loikkineesta olennosta.

Meillä taitaa olla meneillään oikein riistaviikot, sillä edellisviikonloppuna makustelimme toista sarvipäätä - poroa. Muun lihan olen vähitellen jättänyt pois. Onnellisempi eläin, parempi mieli!

"Taivaalta satoi valjua valoa"

Kuva: www.rosaliksom.com

Kuljin viime kuukausina pitkän matkan halki Siperian. Tartuin Liksomin kirjaan Hytti nro 6 oikeastaan jo kesällä, mutta lukeminen sujui niin takkuisesti, että pääsin perille Ulan Batoriin vasta eilen. Phuuuh!

Kirjaa ajatellessa mieleen nousevat adjektiivit raskasmielinen, synkkä, ahdistava, kryptinen, aisteihin tarttuva, ilmaisuvoimainen, maalaileva, mykkä, ronski, tummanpuhuva, inhorealistinen, alkukantainen, kaunistelematon..

Tällaiset kirjat kahlaan läpi vain vahvalla tahdonvoimalla. Kieli saattoi olla kaunista, mutta samalla se lävisti minut mollisävelillään niin, että sydäntä kylmäsi.

Pohdituttamaan teos toki jäi. Oliko Neuvostotodellisuus todella näin ruma? Entä mitä siitä on jäljellä? Päähenkilötytön vahvuus kaiken rujouden keskellä oli myös  ihailtavaa.

Kirjan yksi kiehtovimmista kuvauksista oli yö vuoristossa Mongolien jurttaleirissä. Koin ehkä vihdoin pääseväni pois hytin ahtaudesta?!

Kirjan ydinsanoma kätkeytyi taitavasti päähenkilön oivallukseen

"Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi. Ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui, Vadim Nikolajevits."

Marras

Viikonloppuna kävelin kaksi kertaa saaren eteläkärjen ympäri. Kerran yksin, kerran yhdessä. Päivän verran välissämme oli vaikenemisen muuri. Ilmassa uneliasta marraskuun valoa, pysähtyneisyyttä.

Turun ystävät peruivat tulonsa, mutta löysimme illallisseuraksi ihastuttuvat kaksi. Ruokalistalla siikaa kurpitsalla, tattirisottoa ja caramelia pot de creme mustaherukkasorbeella. Viimeisin oli juuri niin fiini makuelämys kuin nimensäkin :-) Jo toisen kerran sama ravintola täytti odotukset. Loppuyö liukui tanssilattialla.

Tänä aamuna kiiruhdin ystäväbrunssille Töölöön. Vaihdoimme ajatuksia monesta elämiämme koskettavasta asiasta - työstä, asunnoista ja lapsettomuudesta. Aiheissakin ehkä marraskuista alakuloa, mutta silti jakaminen on aina yhtä puhdistavaa. Jokaisella jonkilainen pieni suuri asia kannettavanaan.