Kukitettu arki

Olen yleensä sitkeä sissi taistelussa flunssia ja vilustumisia vastaan, mutta viime päivät on viluttanut ja niiskutan alituiseen, snif. Lisäksi työpaikan arki ei ole taaskaan ollut ruusuilla tanssimista. Tänään voin sentään työpäivän jälkeen "tanssia" vähän tulppaaneilla..! Työtapahtumasta jäi kukkakimppuja yli ja tartuin tilaisuuteen. Nyt on jokainen ikkunalauta kukitettu.. Keittiön ikkunalla on tulppaanien seurana yrttikokoelma ja maisema on siksi harvinaisen vihreä, vaikkei puissa lehtiä vielä olekaan. Näky saa minut haaveilemaan keväisen yrttitarhan perustamisesta.. Yrteille pitäisi vain ensin löytää jokin kaunis astia. Alustavasti olenkin jo käynyt vilkuilemassa puulaatikoita, kunnes aloin pohtia niiden käytännöllisyyttä. Alta kasteleva valkoinen ruukku taitaa olla paras valinta, vaikkei kaikkein kaunein.. Esteetikko minussa rimpuilee aina tällaisia kompromisseja vastaan!

Primavera!

Kevät oli täällä tänään, mikä ihana valo ja lämpö! Juoksulenkillä silmäni ottivat kuvia meren kimaltelevasta aallokosta, Kasinonrantaan pyrähtäneestä hmisparvesta ja kotikadun krookuksista. Rantametsikköön oli laskeutunut lämmin rauha, vain linnut konsertoivat kilpaa - niin moni halusi olla solisti.

Kallis ystävä oli tänään päivällisvieraana. Valmistimme hänelle hartaudella risotto rimaveraa alle erbe, saltimbocca di risottoa (suussa sulavia tomaatti-risottonyyttejä), kiivi-camembert-avokado -salaattia ja tarte tatinia (ranskalaisresepti uudesta blogituttavuudesta Aurinko ja kuu). Myös lauantaina onnistuimme yllätykseksemme loihtimaan muikean brunssin jääkaapin lopuista; hedelmäjukurtti ja valkosuklaacroissantit loistivat pääosassa.

Ystävämme istuessa ja keskustellessa kanssamme useita tunteja mietin, että juuri tällaisen toivoisin jokaisen sunnuntain olevan. Täynnä rentoa yhdessäoloa, hyvää ruokaa, hyviä keskusteluja, eikä kiirettä mihinkään.

Piter - St. Petersburg - Pietari

Ensimmäinen matkani itänaapuriin. Miltä maailma rajan takana näytti? Erilaiselta! Turkiksia, piikkikorkoja, nahkaa, minihameita..vain kolmen tunnin päässä Helsingistä. Kaupunki ei vielä löytänyt tietä sydämeeni, sen sijaan se hämmensi.

Opin kuitenkin arvostamaan raikasta ilmaa, puhtautta, laatua..ja vaikka vain suomalaista kahvia. Maanantain tähtihetkiä olikin kuppi presidenttikahvia aamuvarhaisella. Ihmettelen näin jälkeenpäin, miten paljon kauneutta onnistuin tallentamaan kamerallani, vaikka kaupunki tyrmistyttikin huumaavalla liikenteen pauhulla, saasteisella ilmalla ja ihmisten länsimaisin silmin ronskilla habituksella. Oli sitä kaunistakin, kuvat auttavat muistamaan.

Kuvissa näkyvä pieni japanilaispatsas hurmasi minut Eremitaasissa. Fukurokoju - onnellisuuden ja pitkäikäisyyden jumala.

Pääsiäisenä

Pääsiäisviikonloppu kului rakkaan tanssiharrastuksen parissa. Näin myös isää pitkästä aikaa mökillä. Isä oli juuri ripustanut 10 linnunpönttöä puihin odottamaan kesäasukkeja. Viimeisetkin jäälautat vetäytyivät sentti sentiltä mökin edustalta, meri on pian vapaa.

Reflektointia

Olen blogini ensi metreillä, joten pohdin vielä paljon sen suuntaa. Reflektoidessani tähänastisia kirjoituksiani huomaan uivani kirjoituksissa melko syvissä vesissä ja tuntuu, että se se on vaarassa viedä minut yhä syvempiin vesiin. On ajateltava lukijaakin. Ja toisaalta sitä, miten blogi vaikuttaa minuun.

Luen parhaillaan erästä kirjaa, jossa puhutaan muun muassa kiitollisuuden tärkeydestä. Kirjailija John Naishin mukaan psykologiset tutkimukset ovat osoittanet, että kiitollisuuden harjoittaminen on ratkaisevan tärkeää. Se on yksi niistä aineettomista, ehtymättömistä luonnonvaroista, jotka tarjoavat meille kestäviä polkuja tyytyväisyyteen. Kiitollisuus tarjoaa tieteellisesti perustellun tavan ilahduttaa sieluamme. Miksen siis keskittyisi kauneuteen ja asioihin, jotka minulla ovat hyvin? Itsekin huomaan lukevani mieluiten blogeja, joista saa elämänvoimaa, inspiraatiota. Miksen kertoisi omista inspiraation lähteistäni? Olen varma, että se avaisi silmäni huomaamaan niitä yhä enemmän.

Blogille siis tulossa uusi entistä valoisampi suunta.

Kutsumaton vieras

...nimeltä Talvi. Kukaan ei tuntunut tänään iloitsevan sen kylmästä kädenpuritustuksesta ja hohtavan valkoisista vaatteista.

Joogasalilla lukemani artikkeli ilostutti - meitä on muitakin etsijöitä.

"Elämä on kovin lyhyt. En halua viettää sitä toimistossa kuukauden lomaa odottaen konetta hartiat korvissa naputtaen ja ruutua tuijottaen. En halua tehdä enää  mitään väkisin, pakottaa ja kiirehtiä. En halua olla kahdeksan tuntia päivässä joku muu kuin mitä oikeasti haluan olla. Haluan toteuttaa inspiraationi ja unelmani, seurata niitä ja olla onnellinen. Haluan toteutua itse. Tavata uusia ihmisiä ja oppia heiltä, ehkä opettaa heille jotain. Haluan elää tasapainoista elämää, sellaista, joka on luonnollista minulle."

Ananda 1/2012

Kolumnisti puhui kuitenkin myös kärsivällisyydestä, jota jooga on opettanut.. Sitä yritän itsekin opetella. Muutoksen tarve on kuitenkin itsellä joka päivä polttavampi.

Oma taidetuokio

Yritän jälleen pitää luovuuteni hengissä ja mieleni notkeana käymällä taidenäyttelyissä. Päivätyöni on hyvin yksitoikkoista, joten yritän järjestää itselleni eräänlaisia taideterapiatuokioita. Tänään sukelsin Carl Larssonin maailmaan.

Olen kova unohtamaan yksityiskohtia niin taidehistoriasta kuin historiasta yleensäkin, siksi pari sanaa:

"Larssonin (1853-1919) kuvamaailmalla on ollut suuri vaikutus ihmisten käsityksiin siitä, mitä parempi arki on.--Hänen johtotähtenään olivat valoisuus, kepeys ja iloisuus..."

Suuntaus: naturalismi, realismi