Mitä siitä ajattelisi? Länsiväylän syksyä kohti kasvava pauhu, kirpaisevan kylmät aamut, vähenevä valo, vatsaa pistelevä työkiire, ihmismassojen täyttämät kadut, murretut sävyt, jalanpohdiin tarrautuvat lehdet.
Syksy saa minut aina pelon valtaan, en pidä sen herättämistä tunteista. Olen syksyn lapsi, mutta se on ollut aina inhokkivuodenaikanani. Ehken pitänyt syksystä muutaman viikon ikäisenäkään - olisiko ollut erilaista syntyä valoon kuin pimeyteen?
On järjestettävä teekutsut, sytytettävä kynttilöitä, tavattava ystäviä, pistäydyttävä taidenäyttelyyn, leivottava porkkanakakku - niistä taas pilkahduksia pimeyteen. Ja niin, jatkuvasti lähes unohdan sen: lauantaina turkoosin meren ääreen valohoitoon Kreetalle. Oui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihana kuulla sinusta!