Kotikatu kauneimmillaan...

...juuri nyt.

Kurkotan kevääseen

...vaikka maassa on lunta ja pääsimme vielä tällä viikolla oivallisesti hiihtämään hangella 12 kilometriä.

Kurkotan kohti kevättä ostamalla kukkia ja tarttumalla kaikkeen värikkääseen, kuten keltaiseen villatakkiin ja puuterinpunaiseen kynttilään. Palmu lattialla odottaa henkitoreissaan pääsyä uuteen multaan. Aion pelastaa sen ihan kohta. Kunhan vain löytyisi ensin kaunis ruukku..ehdotuksia?

Viikkoon on mahtunut ilahduttavia kohtaamisia. Vaihtoaikaisen ystävän pikkupoikiin ja perhe-elämään tutustumista ydinkeskustan tuntumassa, tanssia ja elämän pohdiskelua tangostudiolla keskiyöllä ja eilen vielä lähimpien lukioaikaisten ystävien tapaamista saman pöydän ääressä ensimmäistä kertaa vuosikausiin.

Oli jännä todeta, että ytäväpöydän ympäriltä löytyi kaikki 3-kymppisen naisen mahdolliset elämänvaiheet (tosin ei yhtään sinkkua): kahdella kaksi lasta, yksi raskaana, eräs kamppailee lapsettomuuden kanssa ja minä - vielä naimaton ja lapseton, joka liitelee yhä vähän muissa universumeissa..

Aamiaiselle rantaan

Voisiko olla parempaa tapaa aloittaa aamu? Herätä silloin, kun osa saaren asukkaista vielä nukkuu, pakata pikniklaukku ja hipsiä rantaan lehti kainalossa...etsimään parasta paikkaa aamiaiselle auringossa, puun katveessa.

Parvekepuutarhassa kuohuu

Tämän kesän parvekepuutarhan avajaisia voitiin viettää 26.5.2012. Kaapista löytyi lahjapullo sitä juhlistamaan.

Hellepäivä

Oops. Ehkä aamulla taas kurkottelevat aurinkoon. Toistaiseksi yhä kovin uupuneitä päivästä.

Aikaa ajatuksille

Tämä viikko soi hengähdystaukoja, yllättäviäkin. Flunssassa on aina kaksi puolta - toisaalta olo on tukkoinen ja kurja, mutta toisaalta on ihana pysähtyä ja levähtää, seurata vaikka vain vuorokaudenaikojen vaihtelua makuuhuoneen ikkunasta. Toukokuu on siitä vielä paras, että vuorokaudessa on paljon enemmän valkoisen kuin harmaan eri sävyjä.

Torstaina kävimme Kansallisteatterissa katsomassa Maaninkavaaran. Tämä oli meille jo toinen Miika Nousiaisen romaaniin pohjautuva teatteriteos tänä keväänä, sillä viime kuussa näimme myös Vadelmavenepakolaisen. Maaninkavaaraa menimme kuitenkin katsomaan ilman mitään ennakkotietoja tai käsityksiä. Ilmiselvästi sellaisiin puolivallattomiin ratkaisuihin pitää ryhtyä useamminkin! Vadelmavenepakolaisessa jokainen vitsi kuulosti jo kerran kuullulta ja siksi väljähtyneeltä, mutta Maaninkavaara sai minut nauramaan hersyvästi ja aidosti monessa kohtaa.

Jukka Puotila ja Marja Salo olivat todella huippuja näyttelijäsuorituksissaan. Ihalin heidän eläytymistään, kaikkensa antamista. Tunneskaalat kiihtymisestä kärsimykseen ja itkuun olivat kaikki käsin kosketeltavissa. Nautin niin, kun teatterissa voi joskus unohtaa, että lavalla olevat ovat näyttelijöitä. Esitys oli raju mutta taitava kuvaus huippu-urheilusta ja vanhemmista, jotka ripustautuvat lastensa urheilumenestyksen varaan. Yhtä voimakkaana kaiken läpäisevänä teemana näytelmässä on läsnä isä-tytär -suhde. Urheilu aihepiirinä ei olisi kiehtonut minua varmastikaan aivan heti, mutta nyt jälkeenpäin uskon, että kuka tahansa voi kokea Maaninkavaaran yhtä vahvasti.

Helatorstaina sain spontaanin idean mustikkapannareista. Tein ensimmäistä kertaa näitä amerikkalaisia pannukakkuja ja meistä taisi tulla heti ystäviä..

Kevät ihan hiirenkorvalla

Miten rakastankaan toukokuuta. Luonto on vielä niin herkistelevä. Ruohossa täydellinen hento vihreys, maasta pilkottaa pieniä ujoja tupsuja, valko- ja sinivuokot tuikkivat maan tähtinä. Valo on juuri oikea, ei yhtään kelmeä ja synkkämielinen niin kuin syksyllä, vaan täydellisen valkoinen. Ilma vielä kirpeä ja raikas, pirskahteleva.

Suosikkikuukauteni on täällä, poKs!

Toukokuu, oi suloinen toukokuu, olet koittanut! Iloinen kuohuviinihiprakka rakkaiden ystävien seurassa kuuluu jokaiseen vappuuni. Humallun erittäin harvoin mutta helposti ja yleensä hiprakoidun juuri vappuna, sillä kuohuviinistä saan niin iloisen, onnellisen ymmyrkäisen olon yhdistettynä kevätvaloon ja keväästä hurmioituneisiin ihmisiin.

Vappu on nykyisin myös yhtä kuin Vallilan Vapputanssit. Vappu ei varmasti tuntuisi enää miltään ilman niitä. Puutalojen sopukkaan kokoontuu joka vuosi suuri luovaa, humanistista henkeä huokuva ihmisjoukko. Tapahtuma on siitä ihana, että myös taaperot voivat pyöriä turvallisesti jaloissa.

Vappu on minulle monesti täynnä iloisia kohtaamisia. Niin tälläkin kertaa. Tansseissa sain halata ja rutistaa montaa ystävää, joiden kohtaamisesta olin vain haaveillut. Meitä oli lopulta ihana porukka kohottamassa maljoja vapulle.

Vadelmana vapun päällä seurasi Kaivopuiston picnic. Pitkästä aikaa aurinko hellitteli meitä ja puistossa pystyi istumaan viitisen tuntia hytisemättä. Picnic-liinalla levähti tänä vuonna yllättävän kansainvälinen piiri ystäviä ja ystävien ystäviä. Pääasiassa meitä oli espanjaa ja ranskaa puhuvia, joten puhuin tänä vappuna varmasti enemmän englantia kuin suomea. Uusi espanjalainen ystäväni oli aivan ihmeissään karnevaalistamme ja Helsingin yhtäkkisestä muodonmuutoksesta. Se muistutti häntä kotiseutunsa Galician juhlista.   "Mutta vain kerran vuodessa?", hän hämmästeli.