Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit

21.11.2012

On ollut kaikenlaista

..mutta kaiken työsynkkyyden ja marrassynkkyyden keskellä kuitenkin eniten kylttyyriä, kulttuuria, mikä on voimistanut taas hetkeksi omaa sisintä, sitä syvintä olemusta.

Lauantaina kävimme taidegalleriassa katsomassa berliiniläismaalareiden taiteiluja, sunnuntaina viipyilin Nanna Suden näyttelyn yleisöopastuksella ja illaksi ehdin vielä Lahden Sibeliustalon Tango Pasión -showhun.

Eikä siinä kaikki, ehei. Eilen nautin sellokonsertista Musiikkitalon parven huimissa korkeuksissa ja liitelin taas mielessä kauas pois arjesta...

Arjen tähtihetkiä. Kulttuuri puhdistaa, avartaa ja uudistaa.

Musiikkitalossa syttyi iso kirkas lamppu pääni päälle ja pohdiskelin, miten paljon minulle vielä tuntemattomia julkisia tiloja Helsingissä onkaan, mitkä voivat toimia pienen aikamatkan tavoin ja viedä toiseen todellisuuteen. Mihinköhän seuraavaksi varaisi aikamatkan...?

Olen pieni elämyskeräilijä.

11.8.2012

Tuusulanjärven Metsälintu


Eilen ensimmäistä kertaa Tuusulan Taiteiden Yössä. Lähdimme matkaan aivan hetken mielijohteesta, Helsingin Sanomien kulttuurisivujen inspiroimana. Se kannatti! Ilta oli upein arkiperjantai pitkään aikaan. Tutustuimme mm. Halosenniemen ateljeekotiin, joka oli taianomaisen miljöö jazz-konsertille. Mieleen painui myös Metsälintu Pahkisen ja
Jari Hämäläisen Walkabout-tanssiteos, jonka mukana kuljimme kilometrin verran pitkin Tuusulanjärven rantatietä.

"Tanssi on keino jatkaa ajattelua. Siellä, missä sanat loppuvat tai muuttuvat merkityksettömiksi kehomme pystyy yltämään näiden tietoisen mielemme rajojen yli, kohti sieluamme"
- Metsälintu Pahkinen

16.4.2012

Piter - St. Petersburg - Pietari













Ensimmäinen matkani itänaapuriin. Miltä maailma rajan takana näytti? Erilaiselta! Turkiksia, piikkikorkoja, nahkaa, minihameita..vain kolmen tunnin päässä Helsingistä. Kaupunki ei vielä löytänyt tietä sydämeeni, sen sijaan se hämmensi.

Opin kuitenkin arvostamaan raikasta ilmaa, puhtautta, laatua..ja vaikka vain suomalaista kahvia. Maanantain tähtihetkiä olikin kuppi presidenttikahvia aamuvarhaisella. Ihmettelen näin jälkeenpäin, miten paljon kauneutta onnistuin tallentamaan kamerallani, vaikka kaupunki tyrmistyttikin huumaavalla liikenteen pauhulla, saasteisella ilmalla ja ihmisten länsimaisin silmin ronskilla habituksella. Oli sitä kaunistakin, kuvat auttavat muistamaan.

Kuvissa näkyvä pieni japanilaispatsas hurmasi minut Eremitaasissa. Fukurokoju - onnellisuuden ja pitkäikäisyyden jumala.


1.4.2012

Oma taidetuokio


Yritän jälleen pitää luovuuteni hengissä ja mieleni notkeana käymällä taidenäyttelyissä. Päivätyöni on hyvin yksitoikkoista, joten yritän järjestää itselleni eräänlaisia taideterapiatuokioita. Tänään sukelsin Carl Larssonin maailmaan.

Olen kova unohtamaan yksityiskohtia niin taidehistoriasta kuin historiasta yleensäkin, siksi pari sanaa:

"Larssonin (1853-1919) kuvamaailmalla on ollut suuri vaikutus ihmisten käsityksiin siitä, mitä parempi arki on.--Hänen johtotähtenään olivat valoisuus, kepeys ja iloisuus..."

Suuntaus: naturalismi, realismi