Syyskuu

Mitä siitä ajattelisi? Länsiväylän syksyä kohti kasvava pauhu, kirpaisevan kylmät aamut, vähenevä valo, vatsaa pistelevä työkiire, ihmismassojen täyttämät kadut, murretut sävyt, jalanpohdiin tarrautuvat lehdet.

Syksy saa minut aina pelon valtaan, en pidä sen herättämistä tunteista. Olen syksyn lapsi, mutta se on ollut aina inhokkivuodenaikanani. Ehken pitänyt syksystä muutaman viikon ikäisenäkään - olisiko ollut erilaista syntyä valoon kuin pimeyteen?

On järjestettävä teekutsut, sytytettävä kynttilöitä, tavattava ystäviä, pistäydyttävä taidenäyttelyyn, leivottava porkkanakakku - niistä taas pilkahduksia pimeyteen. Ja niin, jatkuvasti lähes unohdan sen: lauantaina turkoosin meren ääreen valohoitoon Kreetalle. Oui.

Parvekepuutarhassa kuohuu

Tämän kesän parvekepuutarhan avajaisia voitiin viettää 26.5.2012. Kaapista löytyi lahjapullo sitä juhlistamaan.

Hellepäivä

Oops. Ehkä aamulla taas kurkottelevat aurinkoon. Toistaiseksi yhä kovin uupuneitä päivästä.

Aikaa ajatuksille

Tämä viikko soi hengähdystaukoja, yllättäviäkin. Flunssassa on aina kaksi puolta - toisaalta olo on tukkoinen ja kurja, mutta toisaalta on ihana pysähtyä ja levähtää, seurata vaikka vain vuorokaudenaikojen vaihtelua makuuhuoneen ikkunasta. Toukokuu on siitä vielä paras, että vuorokaudessa on paljon enemmän valkoisen kuin harmaan eri sävyjä.

Torstaina kävimme Kansallisteatterissa katsomassa Maaninkavaaran. Tämä oli meille jo toinen Miika Nousiaisen romaaniin pohjautuva teatteriteos tänä keväänä, sillä viime kuussa näimme myös Vadelmavenepakolaisen. Maaninkavaaraa menimme kuitenkin katsomaan ilman mitään ennakkotietoja tai käsityksiä. Ilmiselvästi sellaisiin puolivallattomiin ratkaisuihin pitää ryhtyä useamminkin! Vadelmavenepakolaisessa jokainen vitsi kuulosti jo kerran kuullulta ja siksi väljähtyneeltä, mutta Maaninkavaara sai minut nauramaan hersyvästi ja aidosti monessa kohtaa.

Jukka Puotila ja Marja Salo olivat todella huippuja näyttelijäsuorituksissaan. Ihalin heidän eläytymistään, kaikkensa antamista. Tunneskaalat kiihtymisestä kärsimykseen ja itkuun olivat kaikki käsin kosketeltavissa. Nautin niin, kun teatterissa voi joskus unohtaa, että lavalla olevat ovat näyttelijöitä. Esitys oli raju mutta taitava kuvaus huippu-urheilusta ja vanhemmista, jotka ripustautuvat lastensa urheilumenestyksen varaan. Yhtä voimakkaana kaiken läpäisevänä teemana näytelmässä on läsnä isä-tytär -suhde. Urheilu aihepiirinä ei olisi kiehtonut minua varmastikaan aivan heti, mutta nyt jälkeenpäin uskon, että kuka tahansa voi kokea Maaninkavaaran yhtä vahvasti.

Helatorstaina sain spontaanin idean mustikkapannareista. Tein ensimmäistä kertaa näitä amerikkalaisia pannukakkuja ja meistä taisi tulla heti ystäviä..

Parvekepuutarha aluillaan, kiitos viherpeukalopoikaystävän. Ja autoin minäkin vähän. Makuuhuoneen ikkunalla kukkivat orvokit, parvekkeella laventeli, pelargonit, daalia ja krassi. Kasvun ihmettä on ollut ihana seurata koko viikon.

Kukitettu arki

Olen yleensä sitkeä sissi taistelussa flunssia ja vilustumisia vastaan, mutta viime päivät on viluttanut ja niiskutan alituiseen, snif. Lisäksi työpaikan arki ei ole taaskaan ollut ruusuilla tanssimista. Tänään voin sentään työpäivän jälkeen "tanssia" vähän tulppaaneilla..! Työtapahtumasta jäi kukkakimppuja yli ja tartuin tilaisuuteen. Nyt on jokainen ikkunalauta kukitettu.. Keittiön ikkunalla on tulppaanien seurana yrttikokoelma ja maisema on siksi harvinaisen vihreä, vaikkei puissa lehtiä vielä olekaan. Näky saa minut haaveilemaan keväisen yrttitarhan perustamisesta.. Yrteille pitäisi vain ensin löytää jokin kaunis astia. Alustavasti olenkin jo käynyt vilkuilemassa puulaatikoita, kunnes aloin pohtia niiden käytännöllisyyttä. Alta kasteleva valkoinen ruukku taitaa olla paras valinta, vaikkei kaikkein kaunein.. Esteetikko minussa rimpuilee aina tällaisia kompromisseja vastaan!