Aikaa ajatuksille

Tämä viikko soi hengähdystaukoja, yllättäviäkin. Flunssassa on aina kaksi puolta - toisaalta olo on tukkoinen ja kurja, mutta toisaalta on ihana pysähtyä ja levähtää, seurata vaikka vain vuorokaudenaikojen vaihtelua makuuhuoneen ikkunasta. Toukokuu on siitä vielä paras, että vuorokaudessa on paljon enemmän valkoisen kuin harmaan eri sävyjä.

Torstaina kävimme Kansallisteatterissa katsomassa Maaninkavaaran. Tämä oli meille jo toinen Miika Nousiaisen romaaniin pohjautuva teatteriteos tänä keväänä, sillä viime kuussa näimme myös Vadelmavenepakolaisen. Maaninkavaaraa menimme kuitenkin katsomaan ilman mitään ennakkotietoja tai käsityksiä. Ilmiselvästi sellaisiin puolivallattomiin ratkaisuihin pitää ryhtyä useamminkin! Vadelmavenepakolaisessa jokainen vitsi kuulosti jo kerran kuullulta ja siksi väljähtyneeltä, mutta Maaninkavaara sai minut nauramaan hersyvästi ja aidosti monessa kohtaa.

Jukka Puotila ja Marja Salo olivat todella huippuja näyttelijäsuorituksissaan. Ihalin heidän eläytymistään, kaikkensa antamista. Tunneskaalat kiihtymisestä kärsimykseen ja itkuun olivat kaikki käsin kosketeltavissa. Nautin niin, kun teatterissa voi joskus unohtaa, että lavalla olevat ovat näyttelijöitä. Esitys oli raju mutta taitava kuvaus huippu-urheilusta ja vanhemmista, jotka ripustautuvat lastensa urheilumenestyksen varaan. Yhtä voimakkaana kaiken läpäisevänä teemana näytelmässä on läsnä isä-tytär -suhde. Urheilu aihepiirinä ei olisi kiehtonut minua varmastikaan aivan heti, mutta nyt jälkeenpäin uskon, että kuka tahansa voi kokea Maaninkavaaran yhtä vahvasti.

Helatorstaina sain spontaanin idean mustikkapannareista. Tein ensimmäistä kertaa näitä amerikkalaisia pannukakkuja ja meistä taisi tulla heti ystäviä..

Pöllöwaarista Bachiin

Viikonloppu pyrähti ohitse Jyväskylässä. Niin inhoan junassa istumista, koska se tuntuu ajan hukalta, ellei mukana ole mukaansa tempaavaa kirjaa. Tällä kertaa ei ollut. Jyväskylä tarjosi kuitenkin mieleenpainuvia elämyksiä. Syötiin herkullinen illallinen arvokkaassa, mutta lämmintunnelmaisessa Pöllöwaari-ravintolassa ja jatkettiin teatteriin katsomaan 33 variaatiota. Oli virkistävää nähdä pitkästä aikaa jokin näyttämöteos. Aamulla poikaystävä sanoi minun näyttävän aivan Bachilta, jonka hiukset olivat näytelmässä villisti valtoimenaan ja edestä pystyssä :-)

Pöllowaari oli muuten hotellissa nimeltä Yöpuu. Miten herttaisia nimiä molemmat.

Kamera ei pysy mukana viikonlopuissani, mutta yritän terästäytyä.