Villasukkabrunssi

Pikästä aikaa sain aikaiseksi järjestää ystäväbrunssin, järjestyksessä seitsemännen. Viimeistään nyt sään muuttuessa koleaksi ja pimeäksi aloin kaivata seuraa jakamaan mollisäveleistä tunnelmaa. Näinä päivinä tekee vain mieli vetää villasukat kainaloihin saakka, sytyttää kynttilät ja halia sekä jakaa elämää ystävättärien seurassa.

Ristin brunssin villasukkabrunssiksi. Siitä inspiroituneena moni kaveri tulikin kotiini mukanaan villasukat - itsetehdyt tai sukulaisen kutomat. Alkoi hieman neulomissormia kutkuttaa etenkin pitkävartiset, joista on kuva yllä.. Hirmu kauniit.

Brunssipöytä notkui herkuista. Omien leipomusteni teema oli porkkana, sillä raastoin sitä urakalla sekä porkkanasämpylöihin että porkkanakakkuun. Porkkanainen kakku on oikeastaan kiinteä osa syysperinteitäni. Tavallisesti pyöräytän sen jo syyskuisena syntymäpäivänäni, mutta tänä vuonna syntymäpäivääni juhlittiin ravintolassa, joten loihdin juuresherkun vasta nyt. Onneksi löysin kaupasta vielä oikein tuoreita (multaisia!) porkkanoita, joista tuli mehevä herkku.

Porkkanasämpylöiden kanssa ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä..Taikina oli kuin liisteriä, joka tarttui tiukasti pöytään, kulhoon ja käsiin, vaikka lisäsin siihen desitolkulla ylimääräistä jauhoa. Olin jo vannoa, etten koskaan enää leivo porkkanasämpylöitä, mutta maku oli kuitenkin niin herkullinen, että taidan vielä harkita..

Takaisin syksyssä

Kreeta oli kuuman lempeä, herkullisen yrttinen, merisuolan maustama, koristeellinen, äärimmäisen vieraanvarainen.  Tämä vikko on ollut totuttelua takaisin märkään maahan ja syksyn ensi kirpeyteen. 

Siivosin parvekkeen kerrankin ajoissa. Kesäkukista jäi jäljelle vain muutama oksa murattia, jotka koristavat nyt keittiömaljaa. Syksy maistuu parhaillaan luumuille, omenoille ja sienille. Pakkaan tavarani ja suuntaan viikonlopuksi sieniretkelle.

Syyskuu

Mitä siitä ajattelisi? Länsiväylän syksyä kohti kasvava pauhu, kirpaisevan kylmät aamut, vähenevä valo, vatsaa pistelevä työkiire, ihmismassojen täyttämät kadut, murretut sävyt, jalanpohdiin tarrautuvat lehdet.

Syksy saa minut aina pelon valtaan, en pidä sen herättämistä tunteista. Olen syksyn lapsi, mutta se on ollut aina inhokkivuodenaikanani. Ehken pitänyt syksystä muutaman viikon ikäisenäkään - olisiko ollut erilaista syntyä valoon kuin pimeyteen?

On järjestettävä teekutsut, sytytettävä kynttilöitä, tavattava ystäviä, pistäydyttävä taidenäyttelyyn, leivottava porkkanakakku - niistä taas pilkahduksia pimeyteen. Ja niin, jatkuvasti lähes unohdan sen: lauantaina turkoosin meren ääreen valohoitoon Kreetalle. Oui.