Kurkotan kevääseen

...vaikka maassa on lunta ja pääsimme vielä tällä viikolla oivallisesti hiihtämään hangella 12 kilometriä.

Kurkotan kohti kevättä ostamalla kukkia ja tarttumalla kaikkeen värikkääseen, kuten keltaiseen villatakkiin ja puuterinpunaiseen kynttilään. Palmu lattialla odottaa henkitoreissaan pääsyä uuteen multaan. Aion pelastaa sen ihan kohta. Kunhan vain löytyisi ensin kaunis ruukku..ehdotuksia?

Viikkoon on mahtunut ilahduttavia kohtaamisia. Vaihtoaikaisen ystävän pikkupoikiin ja perhe-elämään tutustumista ydinkeskustan tuntumassa, tanssia ja elämän pohdiskelua tangostudiolla keskiyöllä ja eilen vielä lähimpien lukioaikaisten ystävien tapaamista saman pöydän ääressä ensimmäistä kertaa vuosikausiin.

Oli jännä todeta, että ytäväpöydän ympäriltä löytyi kaikki 3-kymppisen naisen mahdolliset elämänvaiheet (tosin ei yhtään sinkkua): kahdella kaksi lasta, yksi raskaana, eräs kamppailee lapsettomuuden kanssa ja minä - vielä naimaton ja lapseton, joka liitelee yhä vähän muissa universumeissa..

Suurkaupunki-uusivuosi

Kulta otti kuvan

Ensimmäinen pitkä joululoma vuosiin piti sisällään juuri sopivasti maaseudun rauhaa ja suurkaupunkielämää. Viisi päivää savolaisen virran rannalla ja viisi päivää Berliinissä pitivät sielun ja ruumiin balanssissa.

Asuttuani aikoinaan Berliinissä vuoden, olen seikkaillut kaupungissa miltei kymmenen kertaa. Yhteiset lentoliput ostimme sinne nyt jo viidettä kertaa. Matkaan ei liittynyt sen vuoksi suuria odotuksia tai tarkkoja suunnitelmia ja ehkä juuri siksi se oli niin onnistunut.

Emme käyneet ainoassakaan nähtävyydessä, vaan keskityimme pelkästään olennaiseen ja autuaaksi tekevään - ystävien tapaamiseen, hyvään ruokaan ja ennen kaikkea tanssimiseen, ISOLLA T:llä. Kävimme viiden päivän sisällä kuudessa milongassa ja tanssimme joka kerta miltei aamu kolmeen ja uudenvuoden aattona jopa kuuteen.  

Tunsin eläväni taas joka solulla.

Solmin aikoinaan Berliinissä ne kaikkein syvimmät ystävyyssuhteet ja oli ihana huomata, että edelleen tapaamisen hetkellä hersyy nauru ja sydän puhkeaa kukkaan. Joimme yhdessä Sektit uudelle vuodelle, toisen kanssa vuoden 2012 päättäjäiskahvit. Aivan parasta.

Milonguera

Kuulin eilen mitä kauneimman lauseen minusta tanssijana.  

Suomen ainoa Milonguera.

Enempää ei kai voi tanssijana pyytää. Löysin verkosta kuvauksen milonguerasta. Toivon täyttäväni ominaisuuksista edes osan, vaikken tiedäkään mitä kaikkea tuo lause pitää minun kohdalla sisällään.

Tuntuu että olen löytänyt luovan itseilmaisun muodon, jossa voin olla vain ja ainoastaan minä itse. Pääsen yhä useammin meditaatiota muistuttavaan tilaan, jota helpottaa tietoisuus siitä, että myös muut nauttivat tanssista kanssani.

The Milonguera dancer and her Body.

"The milonguera‘s body is pure sensitivity. When she dances, all her senses are sharpened and channelled into her dance. She builds up the structure of her body from the base, her feet. Placing her weight on her whole foot including her heels, her energy surges and she stretches her body from her waist on upwards as if she were the string of a violin vibrating at the slightest touch.

The milonguera is supple, but toned, soft, but with nothing loose (hips, for instance). Her body is one, whole. She doesn‘t hang on her partner, weighing him down, but keeps her own balance, thus she is light. She doesn‘t efface herself, her presence is notable. She glues her chest to his, that is all. She is sweet through her gentleness - this characterizes her femininity - and she moulds herself on him until it feels as if he were wearing her. She waits, follows, never anticipates. She comes along on his voyage, synchronizing her steps, mirroring his, never rushing. She dances close, around him, requiring little space. She neither breaks their contact nor throws her partner off balance. Not using their embrace to stabilize herself, she keeps her body axis tilted slightly forward, even when walking backwards. Her weight is on the inside of the balls of her feet, but her whole foot, including her heels are in contact with the floor.

The milonguera knows that if she separates herself from her partner, she won‘t get the information from his body. Therefore she is continuously tuned to the messages he emits from his chest. She feels the messages, she doesn‘t analyze them, doesn‘t think about what he is doing.

She is pure feeling, rediscovering at every instant the magic of tango"

On ollut kaikenlaista

..mutta kaiken työsynkkyyden ja marrassynkkyyden keskellä kuitenkin eniten kylttyyriä, kulttuuria, mikä on voimistanut taas hetkeksi omaa sisintä, sitä syvintä olemusta.

Lauantaina kävimme taidegalleriassa katsomassa berliiniläismaalareiden taiteiluja, sunnuntaina viipyilin Nanna Suden näyttelyn yleisöopastuksella ja illaksi ehdin vielä Lahden Sibeliustalon Tango Pasión -showhun.

Eikä siinä kaikki, ehei. Eilen nautin sellokonsertista Musiikkitalon parven huimissa korkeuksissa ja liitelin taas mielessä kauas pois arjesta...

Arjen tähtihetkiä. Kulttuuri puhdistaa, avartaa ja uudistaa.

Musiikkitalossa syttyi iso kirkas lamppu pääni päälle ja pohdiskelin, miten paljon minulle vielä tuntemattomia julkisia tiloja Helsingissä onkaan, mitkä voivat toimia pienen aikamatkan tavoin ja viedä toiseen todellisuuteen. Mihinköhän seuraavaksi varaisi aikamatkan...?

Olen pieni elämyskeräilijä.

Paljon ensimmäisiä

Ensilumi (19.10.). Maa oli nukkuessani kietoutunut valkoiseen herkkään huntuun. Hieraisin ihan silmiäni, sillä en nähnyt sen koskaan satavan.

Ensimmäinen glögi. Viralliselta nimeltään Blossa. Sopivasti alkoholia ja jouluisia makuja. Vierastan mainospaloja blogeissa, mutta uteliaisuuteni voitti ja nappasin vinkin toisesta blogista. Maistui oikein ihanalta, varsinkin oman kullan kainalossa pakkasillassa. Jotakin uutta perinteisen glögin rinnalle.

Ensimmäiset piparit. Leivoin ne tanssiaisvieraille. Olimme kullan kanssa isäntänä ja emäntänä lauantain tangotanssiaisissa. Ehdimme jopa itse nauttia illasta ja tanssituntuma oli molemmilla harvinaislaatuisen hyvä.

Mitä muuta? TanssiFLOW!

Tunsin pitkästä aikaa kutkuttavan elämäninspiraation pulppuilevan sisälläni. Näin tanssiaisissa mitä upeimmin tanssivan tangueran, joka paljastui vierailevaksi saksalais-serbialaiseksi tango-opettajaksi. Intouduin siltä katsomalta soluttautumaan seuraavan päivän täyteen varatulle tekniikkatunnille ja aaah.. mitä inspiraatiota se tarjosikaan.

Nyt tekee taas mieli hioa liikkeitä ja pökertyä tanssin pyörteisiin. Löysin tanssissa ainakin hetkeksi flow-tilan, joka sai minut sulautumaan yhdeksi musiikin kanssa ja unohtamaan kaiken ympärillä olevan.. Zen.

Kuntavaalit palauttivat lopulta hetkeksi maan pinnalle. Ehdokkaisiin tutustuminen jäi ihan viime tippaan, mutta uskon tehneeni hyvän valinnan. Jotenkin aina vaaliuurnille taapertaessa olo on kovin juhlava ja ylpeä siitä, että voi antaa äänensä. Vihreät kipusi juuri vasemmistoliiton ohi - minä hymyilen.

Adios Almacen

Nyt siitä on jo viikko. Luovuimme Almacenista 23.8.2012 ja tanssimme jäähyväiset tanssitilalle, jossa tapasin myös oman rakkaani. Ilta oli haikea mutta myös odottavan utelias. Kohta kipuamme tangoullakolle.

Tuusulanjärven Metsälintu

Eilen ensimmäistä kertaa Tuusulan Taiteiden Yössä. Lähdimme matkaan aivan hetken mielijohteesta, Helsingin Sanomien kulttuurisivujen inspiroimana. Se kannatti! Ilta oli upein arkiperjantai pitkään aikaan. Tutustuimme mm. Halosenniemen ateljeekotiin, joka oli taianomaisen miljöö jazz-konsertille. Mieleen painui myös Metsälintu Pahkisen ja
Jari Hämäläisen Walkabout-tanssiteos, jonka mukana kuljimme kilometrin verran pitkin Tuusulanjärven rantatietä.

"Tanssi on keino jatkaa ajattelua. Siellä, missä sanat loppuvat tai muuttuvat merkityksettömiksi kehomme pystyy yltämään näiden tietoisen mielemme rajojen yli, kohti sieluamme"
- Metsälintu Pahkinen

Maanantai sai kultareunukset tanssijaystävien seurassa. Pyörähdeltiin vanhassa kaasutehtaassa juhlistaen ystävän syntymäpäivää. Suklaakakkua, kuohuviiniä ja rakasta seuraa. Sateinen kesäilta, mutta sydämessä lämmintä.

Kesäyöt, niissä on jotain huumaannuttavaa. En malta mennä nukkumaan.

Suosikkikuukauteni on täällä, poKs!

Toukokuu, oi suloinen toukokuu, olet koittanut! Iloinen kuohuviinihiprakka rakkaiden ystävien seurassa kuuluu jokaiseen vappuuni. Humallun erittäin harvoin mutta helposti ja yleensä hiprakoidun juuri vappuna, sillä kuohuviinistä saan niin iloisen, onnellisen ymmyrkäisen olon yhdistettynä kevätvaloon ja keväästä hurmioituneisiin ihmisiin.

Vappu on nykyisin myös yhtä kuin Vallilan Vapputanssit. Vappu ei varmasti tuntuisi enää miltään ilman niitä. Puutalojen sopukkaan kokoontuu joka vuosi suuri luovaa, humanistista henkeä huokuva ihmisjoukko. Tapahtuma on siitä ihana, että myös taaperot voivat pyöriä turvallisesti jaloissa.

Vappu on minulle monesti täynnä iloisia kohtaamisia. Niin tälläkin kertaa. Tansseissa sain halata ja rutistaa montaa ystävää, joiden kohtaamisesta olin vain haaveillut. Meitä oli lopulta ihana porukka kohottamassa maljoja vapulle.

Vadelmana vapun päällä seurasi Kaivopuiston picnic. Pitkästä aikaa aurinko hellitteli meitä ja puistossa pystyi istumaan viitisen tuntia hytisemättä. Picnic-liinalla levähti tänä vuonna yllättävän kansainvälinen piiri ystäviä ja ystävien ystäviä. Pääasiassa meitä oli espanjaa ja ranskaa puhuvia, joten puhuin tänä vappuna varmasti enemmän englantia kuin suomea. Uusi espanjalainen ystäväni oli aivan ihmeissään karnevaalistamme ja Helsingin yhtäkkisestä muodonmuutoksesta. Se muistutti häntä kotiseutunsa Galician juhlista.   "Mutta vain kerran vuodessa?", hän hämmästeli.

Pääsiäisenä

Pääsiäisviikonloppu kului rakkaan tanssiharrastuksen parissa. Näin myös isää pitkästä aikaa mökillä. Isä oli juuri ripustanut 10 linnunpönttöä puihin odottamaan kesäasukkeja. Viimeisetkin jäälautat vetäytyivät sentti sentiltä mökin edustalta, meri on pian vapaa.