Täyteläisiä makuja

Viikko meni ihan hujauksessa, hui! Jännittävin päivä töissä oli keskiviikko, kun esittelin kollegoille pienen projektini tulokset.

Oloni on aina lievästi epämukava, kun joudun asettamaan ajatukseni toisten arvostelun kohteeksi.  Etenkin kuulijat, jotka tarttuvat jokaiseen pilkkuun ja pisteeseen, näkemättä kokonaisuutta saavat minut hyvin hermostuneeksi..

Se, että tartutaan johonkin sanomiseeni, eikä nähdä ajatusta, kokonaisuutta, hyvää tarkoitusta sanojen takana on minusta niin väärin ja turhauttavaa..Olen sellainen idealisti generalisti. Miten voisin oppia tulemaan toimeen toisen ääripään kanssa? Joka tapauksessa henkäisin helpotuksesta, kun esitykseni oli ohi.

Perjantaiseksi melkein rutiiniksi on muodostunut puolen tunnin pikalenkki kotisaaren katuja pitkin. Lenkki laskee kummasti kierroksia ja auttaa laskeutumaan pois oravanpyörästä. Viime aikoina on vaan tuntunut, että laskeutumiseen menee aina vain pidempi ja pidempi aika.. Näin sunnuntaina kuitenkin jo mietin, miten sitä edes jaksaa hermostua aina samoista asioista - sen energian voisi käyttää niin paljon paremminkin.

Viikonloppu on soljunut paljolti herkutellen, mutta eilen nuuskimme myös Kaivarin Kanuunan kirpparia ja Fasaanin vanhojen tavaroiden tarjontaa. Tuli hyvä mieli, kun kaupungilta lähti vain 19€ köyhempänä. Kävin Kanuunassa nyt ensi kertaa ja tuntuu, että voisin jopa ottaa tavaksi etsiä sieltä uusia vaatteita.

Hämärää myöhäissyksyn viikonloppua maustoivat tällä kertaa hirvipullat juuresmuusilla ja karpalo-portviinimokkapalat. Maut olivat ihanan täyteläisiä ja lihan maukkautta lisäsi mielikuva vapaana kasvaneesta metsissä loikkineesta olennosta.

Meillä taitaa olla meneillään oikein riistaviikot, sillä edellisviikonloppuna makustelimme toista sarvipäätä - poroa. Muun lihan olen vähitellen jättänyt pois. Onnellisempi eläin, parempi mieli!

Aamun ajatus

"Aina voi valita, miten työnsä tekee,
vaikkei voisikaan valita sitä, mitä tekee."
Positiivarit, Ajatusten aamiainen

Luin viisaan ajatuksen aamulla bussipysäkillä. Olen oikeastaan jo yrittänyt pitkään toteuttaa tätä itsesuggestiota käytännössä - hoidan työni 10+, vaikka se maistuisi useimmiten kuravedeltä.

Koko kuluvan viikon motivoituminen on kuitenkin ollut vaikeaa. Tuntuu, että riippumatta siitä, miten työni hoidan, seison samassa pisteessä. Venytän kaikin voimin kuminauhaa, mutta hilaudun aina siihen pisteeseen, josta lähdin. Kukaan ei kiitä, loistava tulevaisuus ei ole yhtään lähempänä.

Ja sitten löysin itseni kirjoittamasta blogia.

Toipilaana voi vaikka inspiroitua

Tänään on taas pää pinnalla alkuviikon flunssan jälkeen ja inspiroiduin Nupun, Hidasta elämää -sivuston kolumnistin kirjoituksesta. Melkein kuin omasta kynästäni. Nuppu kirjoittaa unelmien työstään. Sivuston uusimmasta kolumnista selviää, että unelma kävi toteen.

Kutsumaton vieras

...nimeltä Talvi. Kukaan ei tuntunut tänään iloitsevan sen kylmästä kädenpuritustuksesta ja hohtavan valkoisista vaatteista.

Joogasalilla lukemani artikkeli ilostutti - meitä on muitakin etsijöitä.

"Elämä on kovin lyhyt. En halua viettää sitä toimistossa kuukauden lomaa odottaen konetta hartiat korvissa naputtaen ja ruutua tuijottaen. En halua tehdä enää  mitään väkisin, pakottaa ja kiirehtiä. En halua olla kahdeksan tuntia päivässä joku muu kuin mitä oikeasti haluan olla. Haluan toteuttaa inspiraationi ja unelmani, seurata niitä ja olla onnellinen. Haluan toteutua itse. Tavata uusia ihmisiä ja oppia heiltä, ehkä opettaa heille jotain. Haluan elää tasapainoista elämää, sellaista, joka on luonnollista minulle."

Ananda 1/2012

Kolumnisti puhui kuitenkin myös kärsivällisyydestä, jota jooga on opettanut.. Sitä yritän itsekin opetella. Muutoksen tarve on kuitenkin itsellä joka päivä polttavampi.