Maanantai sai kultareunukset tanssijaystävien seurassa. Pyörähdeltiin vanhassa kaasutehtaassa juhlistaen ystävän syntymäpäivää. Suklaakakkua, kuohuviiniä ja rakasta seuraa. Sateinen kesäilta, mutta sydämessä lämmintä.

Kesäyöt, niissä on jotain huumaannuttavaa. En malta mennä nukkumaan.

Posti toi kauniin kutsun kesähäihin. Minä saan olla kaaso.

Aamiaiselle rantaan

Voisiko olla parempaa tapaa aloittaa aamu? Herätä silloin, kun osa saaren asukkaista vielä nukkuu, pakata pikniklaukku ja hipsiä rantaan lehti kainalossa...etsimään parasta paikkaa aamiaiselle auringossa, puun katveessa.

Parvekepuutarhassa kuohuu

Tämän kesän parvekepuutarhan avajaisia voitiin viettää 26.5.2012. Kaapista löytyi lahjapullo sitä juhlistamaan.

Närpiöläinen

Vietin kevään ensimmäisen hellepäivän sisällä. Neljän viikon pakerrus huipentui töiden jälkeen tenttiin, joita harrastelen silloin tällöin töiden lomassa. Tentin kimurantein kysymys oli tällä kertaa"Elfvingin ja X:n kirjassa Tele-visioituminen esitetyt näkemykset television ja todellisuuden suhteesta". Jäljelle jääneissä 20 minuutissa oli lopulta aika haastavaa kirjoittaa vastaukseksi mitään kovin filosofista.. Mikään ei siis näytä muuttuneen yliopistoajoista - tenteissä puurran aina loppuun saakka ja usemmiten aika loppuu kesken. Joskus toivoisin ajatuksenjuoksuuni lisäkierroksia.

Tentin jälkeen pääni nousi kuitenkin pilviin silkasta olemisen keveydestä ja olo on edelleen euforinen. Pieni närpiöläinen (kuvassa) herkisti aistit. Hemmottelin itseäni närpiöläisten mansikoiden lisäksi myös savuporoleikkeellä, pitkään kypsyneellä vuohenmaitojuustolla ja ruiskakolla. Siis melkoisella luksuksella. Ilmassa on kevätjuhlan tuntua, nyt entistä keveämmin askelin kohti kesää..

Hellepäivä

Oops. Ehkä aamulla taas kurkottelevat aurinkoon. Toistaiseksi yhä kovin uupuneitä päivästä.

Aikaa ajatuksille

Tämä viikko soi hengähdystaukoja, yllättäviäkin. Flunssassa on aina kaksi puolta - toisaalta olo on tukkoinen ja kurja, mutta toisaalta on ihana pysähtyä ja levähtää, seurata vaikka vain vuorokaudenaikojen vaihtelua makuuhuoneen ikkunasta. Toukokuu on siitä vielä paras, että vuorokaudessa on paljon enemmän valkoisen kuin harmaan eri sävyjä.

Torstaina kävimme Kansallisteatterissa katsomassa Maaninkavaaran. Tämä oli meille jo toinen Miika Nousiaisen romaaniin pohjautuva teatteriteos tänä keväänä, sillä viime kuussa näimme myös Vadelmavenepakolaisen. Maaninkavaaraa menimme kuitenkin katsomaan ilman mitään ennakkotietoja tai käsityksiä. Ilmiselvästi sellaisiin puolivallattomiin ratkaisuihin pitää ryhtyä useamminkin! Vadelmavenepakolaisessa jokainen vitsi kuulosti jo kerran kuullulta ja siksi väljähtyneeltä, mutta Maaninkavaara sai minut nauramaan hersyvästi ja aidosti monessa kohtaa.

Jukka Puotila ja Marja Salo olivat todella huippuja näyttelijäsuorituksissaan. Ihalin heidän eläytymistään, kaikkensa antamista. Tunneskaalat kiihtymisestä kärsimykseen ja itkuun olivat kaikki käsin kosketeltavissa. Nautin niin, kun teatterissa voi joskus unohtaa, että lavalla olevat ovat näyttelijöitä. Esitys oli raju mutta taitava kuvaus huippu-urheilusta ja vanhemmista, jotka ripustautuvat lastensa urheilumenestyksen varaan. Yhtä voimakkaana kaiken läpäisevänä teemana näytelmässä on läsnä isä-tytär -suhde. Urheilu aihepiirinä ei olisi kiehtonut minua varmastikaan aivan heti, mutta nyt jälkeenpäin uskon, että kuka tahansa voi kokea Maaninkavaaran yhtä vahvasti.

Helatorstaina sain spontaanin idean mustikkapannareista. Tein ensimmäistä kertaa näitä amerikkalaisia pannukakkuja ja meistä taisi tulla heti ystäviä..

Toipilaana voi vaikka inspiroitua

Tänään on taas pää pinnalla alkuviikon flunssan jälkeen ja inspiroiduin Nupun, Hidasta elämää -sivuston kolumnistin kirjoituksesta. Melkein kuin omasta kynästäni. Nuppu kirjoittaa unelmien työstään. Sivuston uusimmasta kolumnista selviää, että unelma kävi toteen.

Enkelikiharat

Äitiä onnittelemassa mökillä. Veljen enkelit liihottelivat ympärillä.

Parvekepuutarha aluillaan, kiitos viherpeukalopoikaystävän. Ja autoin minäkin vähän. Makuuhuoneen ikkunalla kukkivat orvokit, parvekkeella laventeli, pelargonit, daalia ja krassi. Kasvun ihmettä on ollut ihana seurata koko viikon.

Joogan jälkeen

Leonardo da Vinci, Vitruvian Man (1487). Lähde: art-imagery.com

mieleeni nousee usein Leonardo da Vincin maalaus.  Kehoni tuntuu tuntuu yhtä kokonaiselta, joka taholle venytetyltä. Olen taas kotona kehossani.

Kevät ihan hiirenkorvalla

Miten rakastankaan toukokuuta. Luonto on vielä niin herkistelevä. Ruohossa täydellinen hento vihreys, maasta pilkottaa pieniä ujoja tupsuja, valko- ja sinivuokot tuikkivat maan tähtinä. Valo on juuri oikea, ei yhtään kelmeä ja synkkämielinen niin kuin syksyllä, vaan täydellisen valkoinen. Ilma vielä kirpeä ja raikas, pirskahteleva.

Suosikkikuukauteni on täällä, poKs!

Toukokuu, oi suloinen toukokuu, olet koittanut! Iloinen kuohuviinihiprakka rakkaiden ystävien seurassa kuuluu jokaiseen vappuuni. Humallun erittäin harvoin mutta helposti ja yleensä hiprakoidun juuri vappuna, sillä kuohuviinistä saan niin iloisen, onnellisen ymmyrkäisen olon yhdistettynä kevätvaloon ja keväästä hurmioituneisiin ihmisiin.

Vappu on nykyisin myös yhtä kuin Vallilan Vapputanssit. Vappu ei varmasti tuntuisi enää miltään ilman niitä. Puutalojen sopukkaan kokoontuu joka vuosi suuri luovaa, humanistista henkeä huokuva ihmisjoukko. Tapahtuma on siitä ihana, että myös taaperot voivat pyöriä turvallisesti jaloissa.

Vappu on minulle monesti täynnä iloisia kohtaamisia. Niin tälläkin kertaa. Tansseissa sain halata ja rutistaa montaa ystävää, joiden kohtaamisesta olin vain haaveillut. Meitä oli lopulta ihana porukka kohottamassa maljoja vapulle.

Vadelmana vapun päällä seurasi Kaivopuiston picnic. Pitkästä aikaa aurinko hellitteli meitä ja puistossa pystyi istumaan viitisen tuntia hytisemättä. Picnic-liinalla levähti tänä vuonna yllättävän kansainvälinen piiri ystäviä ja ystävien ystäviä. Pääasiassa meitä oli espanjaa ja ranskaa puhuvia, joten puhuin tänä vappuna varmasti enemmän englantia kuin suomea. Uusi espanjalainen ystäväni oli aivan ihmeissään karnevaalistamme ja Helsingin yhtäkkisestä muodonmuutoksesta. Se muistutti häntä kotiseutunsa Galician juhlista.   "Mutta vain kerran vuodessa?", hän hämmästeli.