Valloittava kirja

...se on tässä: Khaled Hosseinin A Thousand Splendid Suns.

Luin kirjaa viime päivät bussissa, lounastauolla, joogakoulun odotushuoneessa, ravintolan ulkopuolella ystävän ollessa vielä matkalla ja tietysti omassa sängyssä, hiukan sohvallakin.

Luin aamulla, päivällä, illalla ja välillä aamuyölläkin. Jatkuvasti olin väsynyt mutta koko ajan oli luettava, paikasta ja ajasta riippumatta. Olin totaalisen koukussa!

Kirjassa kudotaan kahden afgaaninaisen elämäntarinaa silmukka silmukalta ja lopulta aluksi erilliset kasvutarinat kiedotaan kiehtovalla tavalla yhteen. Se on kertomus vahvasta ystävyydestä, rakkaudesta ja lannistumattomuudesta jopa kaikkein pahimman kuviteltavissa olevan edessä.  Romaani on myös mielenkiintoinen ja avartava historiankuvaus, joka lisää ymmärrystä naisten pitkästä kaltoinkohtelun ja sorron historiasta Afganistanissa.

Monesti vain haukoin henkeä ja rinnasta puristi, kun seurasin juonenkäänteitä..Sitä miten aiempien sukupolvien tuska kertautui seuraavissa, miten elämä uursi syvät arvet molempien naisten kauniisiin lapsensieluihin. Kärsimyksen määrä oli molemmilla valtaisa, mutta juuri se yhdisti heidät toistensa valoiksi pimeyteen.

Hosseinin mestarillista kieltä seurasi kuin tunturipuron solinaa. Kepeästi ja vaivattomasti jopa englanninkielisenä painoksena.

Aamen, miten kaunis.

Suurkaupunki-uusivuosi

Kulta otti kuvan

Ensimmäinen pitkä joululoma vuosiin piti sisällään juuri sopivasti maaseudun rauhaa ja suurkaupunkielämää. Viisi päivää savolaisen virran rannalla ja viisi päivää Berliinissä pitivät sielun ja ruumiin balanssissa.

Asuttuani aikoinaan Berliinissä vuoden, olen seikkaillut kaupungissa miltei kymmenen kertaa. Yhteiset lentoliput ostimme sinne nyt jo viidettä kertaa. Matkaan ei liittynyt sen vuoksi suuria odotuksia tai tarkkoja suunnitelmia ja ehkä juuri siksi se oli niin onnistunut.

Emme käyneet ainoassakaan nähtävyydessä, vaan keskityimme pelkästään olennaiseen ja autuaaksi tekevään - ystävien tapaamiseen, hyvään ruokaan ja ennen kaikkea tanssimiseen, ISOLLA T:llä. Kävimme viiden päivän sisällä kuudessa milongassa ja tanssimme joka kerta miltei aamu kolmeen ja uudenvuoden aattona jopa kuuteen.  

Tunsin eläväni taas joka solulla.

Solmin aikoinaan Berliinissä ne kaikkein syvimmät ystävyyssuhteet ja oli ihana huomata, että edelleen tapaamisen hetkellä hersyy nauru ja sydän puhkeaa kukkaan. Joimme yhdessä Sektit uudelle vuodelle, toisen kanssa vuoden 2012 päättäjäiskahvit. Aivan parasta.

Joulun taikametsä

Kävelyllä joulun taikametsässä, satumaisissa kuuramaisemissa. 

Jouluaatto puhalsi aamulla puut paljaaksi. 

Väläyksiä joulusta

Pihalla minua tervehtivät monet lyhdyt, sisällä itse tehdyt tuikut ja aurinkoiset kasvot, jotka johdattivat yläkertaan, jossa leivinuuni oli vielä lämmin.

Osallistuimme jouluvalmisteluihin pyörittelemällä 60 karjalanpiirakkaa. Sain myös antaa joulukattaukselle viimeisen silauksen kuusen oksilla.

Joulu poikaystävän vanhempien luona oli lämmintunnelmainen ja mieli levollinen sen kaiken keskellä.

Joulun rauhaa

 Juna puksuttaa iltapäivällä pohjoiseen kylään. Mukana mm. hiihtoasu ja muutama kirja, joihin toivon voivani syventyä taas pitkästä aikaa.

Toivotan joulun rauhaa ja taikaa, tiukujen soittoa sekä lumen valoa kaikille.

Lupaukseni ensi vuodelle: opettelen käsittelemään kuvia. Olisin tahtonut kuvaan kummitytön töppösistä enemmän aitouden tuntua..

Milonguera

Kuulin eilen mitä kauneimman lauseen minusta tanssijana.  

Suomen ainoa Milonguera.

Enempää ei kai voi tanssijana pyytää. Löysin verkosta kuvauksen milonguerasta. Toivon täyttäväni ominaisuuksista edes osan, vaikken tiedäkään mitä kaikkea tuo lause pitää minun kohdalla sisällään.

Tuntuu että olen löytänyt luovan itseilmaisun muodon, jossa voin olla vain ja ainoastaan minä itse. Pääsen yhä useammin meditaatiota muistuttavaan tilaan, jota helpottaa tietoisuus siitä, että myös muut nauttivat tanssista kanssani.

The Milonguera dancer and her Body.

"The milonguera‘s body is pure sensitivity. When she dances, all her senses are sharpened and channelled into her dance. She builds up the structure of her body from the base, her feet. Placing her weight on her whole foot including her heels, her energy surges and she stretches her body from her waist on upwards as if she were the string of a violin vibrating at the slightest touch.

The milonguera is supple, but toned, soft, but with nothing loose (hips, for instance). Her body is one, whole. She doesn‘t hang on her partner, weighing him down, but keeps her own balance, thus she is light. She doesn‘t efface herself, her presence is notable. She glues her chest to his, that is all. She is sweet through her gentleness - this characterizes her femininity - and she moulds herself on him until it feels as if he were wearing her. She waits, follows, never anticipates. She comes along on his voyage, synchronizing her steps, mirroring his, never rushing. She dances close, around him, requiring little space. She neither breaks their contact nor throws her partner off balance. Not using their embrace to stabilize herself, she keeps her body axis tilted slightly forward, even when walking backwards. Her weight is on the inside of the balls of her feet, but her whole foot, including her heels are in contact with the floor.

The milonguera knows that if she separates herself from her partner, she won‘t get the information from his body. Therefore she is continuously tuned to the messages he emits from his chest. She feels the messages, she doesn‘t analyze them, doesn‘t think about what he is doing.

She is pure feeling, rediscovering at every instant the magic of tango"

On ollut kaikenlaista

..mutta kaiken työsynkkyyden ja marrassynkkyyden keskellä kuitenkin eniten kylttyyriä, kulttuuria, mikä on voimistanut taas hetkeksi omaa sisintä, sitä syvintä olemusta.

Lauantaina kävimme taidegalleriassa katsomassa berliiniläismaalareiden taiteiluja, sunnuntaina viipyilin Nanna Suden näyttelyn yleisöopastuksella ja illaksi ehdin vielä Lahden Sibeliustalon Tango Pasión -showhun.

Eikä siinä kaikki, ehei. Eilen nautin sellokonsertista Musiikkitalon parven huimissa korkeuksissa ja liitelin taas mielessä kauas pois arjesta...

Arjen tähtihetkiä. Kulttuuri puhdistaa, avartaa ja uudistaa.

Musiikkitalossa syttyi iso kirkas lamppu pääni päälle ja pohdiskelin, miten paljon minulle vielä tuntemattomia julkisia tiloja Helsingissä onkaan, mitkä voivat toimia pienen aikamatkan tavoin ja viedä toiseen todellisuuteen. Mihinköhän seuraavaksi varaisi aikamatkan...?

Olen pieni elämyskeräilijä.